Ensijulkaisun suosion perusteella päädyin
kirjoittamaan lisää. Sivukäyntien (3 kpl) mukaan joku toinenkin on käynyt
lukemassa pintapyynnistä ja mäyrän syönnistä – itseni ja hovikuvaajani lisäksi.
Vaikka tarkoitus ei ole
mikään ruokablogi ollakaan, lähtökohtaisesti julkaisen jokaisen jutun lopuksi
jonkin riistareseptin, vaikka kertomus ei muutoin ruoanlaittoa sisältäisi.
Varoituksen sana kaikille extreme
duudsoneille ja hulluille keittiömestareille: - tarkoitus ei ole mennä aina
pidemmälle ja läheskään joka kerta ei tulla näkemään lautasella majavanhäntää,
supikoiran kirsua tai muuta ötläkettä,
vaan pataan päätyy myös normaalien
ihmisten käyttämiä riistaeläimiä. Tämän jutun lopuksi tosin valmistetaan erästä
kummallisuutta – ainakin joissain piireissä. Ja kummallisuuksia on toki luvassa
myös jatkossa, mutta ei aina.
Nykymaailman hengen
mukaisesti myös Jagdtraum poimii
rusinat pullasta eikä sorru jaaritteluun, vaan mennään ”mulle kaikki heti tänne”- asenteella, siksi tämänkertainen
kirjoitus sisältää sirpaleisista ajatuksista kootut johtopäätökset ilman
ylimääräistä sanahelinää ja erillisiä päivityksiä.
Ei
mitään uutta auringon alla
Kesä on kääntynyt melko
pitkälti syksyksi ja kausi on metsästyksen osalta jo avattu. Kyyhkyjahti käynnistyi
totutusti 10.8 ja lintulajien osalta vuoroaan odottavat enää merilinnut,
peltokanat ja tietenkin metsäkanalinnut joiden pyynti alkaa yhä edelleen
perinteisesti 10. syyskuuta jatkuen aluekohtaisista rajoituksista ja lajeista
riippuen lokakuun loppuun. Talvella metsäkanalintuja ei saa missään tapauksessa
pyytää.
Muuan lintuja katseleva
yhdistys tuli ulos kaapista ja julkaisi metsästyslinjauksensa. Tämä linjaus
kaiketi tuli joillekin yllätyksenä ja kuulemani mukaan ovat toiset vallan shokissa tästä ulostulosta johtuen.
Itseäni ei yllättänyt ja minusta on hyvä, että asioista puhutaan rehellisesti
oikeilla nimillä eikä hyssytellen ja selän takana kuiskutellen.
 |
| Erittäin nuoret lehtokurpan poikaset pesässään |
Minäkin pidän lintujen
katselemisesta. Kaikenkokoisten, kaikenikäisten, kesä- ja juhlapukuisten
tipujen suhteen olen kaikkiruokainen bongari.
Lajivalikoima vaan ei ole nykyisessä asuinpaikassani järin runsas, enkä oikein
ole sitä tyyppiä, joka lähtisi tiirailureissuille kovin kauas omilta
sijoiltaan. Tässä ei minusta ole mitään väärää, eikä minusta siinäkään, jos
joku haluaa muutakin kuin katsella. Siitä minä en tiedä mitään. Tai, minäpä
tulen myös ulos kaapista ja heitän tähän oman näkemykseni.
Linnuista voi nauttia
muutenkin kuin niitä katselemalla:
Heinäsorsaa
salaattipedillä ja punaviinikastikkeessa.
Rakkaudesta
tarkkuuteen
Minusta on mukavaa,
että luoti osuu maalissa siihen pisteeseen, johon tähtäinristikko näyttää.
Siksi olinkin lähes shokissa, kun
Norman Oryx 11,7 gramman luodilla ammuttu kolmen laukauksen kasa näytti tältä:
Ennen Oryxi on käynyt
Sakossani ns. samaa reikää ja vaikka ampuja ei tässä tapauksessa mikään
ruudinkeksijä olekaan, niin väitän, että Norma on lataustaan/luotiaan viime
aikoina muuttanut. Itse asiassa kuvan kasan ampui hirvenjuoksun suomenmestari
ja muutenkin viimeisen päälle pyssymies, joten ei epäilystäkään siitä, ettei
patruuna nykyään käy aseessani yhtä tarkasti kuin ennen.
Monet ovat todenneet,
että ”Kyllä se hirvelle riittää”,
niin ehkä hirvelle, mutta ei minulle.
 |
| Vihtavuori N110 - piheistä piheimpien valinta? |
Itselataaminen on
mukavaa puuhaa ja varmaan pitäisi tästä lähtien hirvipaukutkin ladata itse,
mutta onneksi keski-eurooppalainen RWS pelasti päiväni:
 |
| Tyylikkään näköiset evoluutiot piipussa kelpaa pyyntiin lähteä |
 |
| Käy lähes samaan reikään, jos ampuja ei hosuisi (allekirjoittanut - tässä tapauksessa) |
Kyyhkynpyynnissä pääsin
ensimmäistä kertaa kokeilemaan, miltä oikea piekkaripyynti tuntuu.
Pienoiskivääri on toki aiempinakin vuosina ollut mukana ja jokunen lintu sillä
on pudotettu, mutta useimmiten se on ollut mukana ”kaiken varalta” ja haulikko on ollut pääasiallinen työkalu
jahdissa.
Kerrassaan
mahtava pyyntimuoto
Pienoiskivääri on siitä
mystinen kapistus, että sopivien patruunoiden löytäminen siihen on lähes
mahdotonta. Jos joku piekkariinsa tarkasti käyvän paukun löytää, voit olla
satavarma siitä, että omassasi se heittää kuulan mihin sattuu normaalilta 50
metrin etäisyydeltä. Vielä hauskempaa on sopivan metsästyspatruunan löytäminen.
Melkoisen syvällä kokemuksen tuomalla rintaäänellä voin sanoa, että esimerkiksi
kyyhkynpyynnissä pienoiskiväärin luodin tulee olla mallia reikäpää. Muutoin
lintu hyvänkin osuman saatuaan siipeää - joskus kauaksikin. Reikäpää vaan ei
välttämättä ole niin tarkka.
 |
| Löytyi.. |
Winchesterin ”Tasapää”
käy samaan reikään, mutta laukauksesta kaikki (3) kyyhkyt siivittivät
istumapuultaan, vaikka osumat olivat hyviä.
Winchesterin Reikäpää
pudottaa kyyhkyn istumapuun juurelle hyvästä osumasta, mutta ei ole aivan niin
tarkka kuin mainitsemani ”tasapää”. Kyllä
se kyyhkylle riittää, vai?
Pyyntikuumeesta
Työperäistä stressiä
purkaakseni jäin viikonlopuksi (27.8. – 28.8.2016) kämpille. En uskaltanut
lähteä pyyntiin siltä varalta, että rupeaisi harmittamaan. Tunne on tuttu viime
vuosien varrelta ja usein siinä vaiheessa on itsetutkiskelun paikka. Lukitsin
ovet, suljin verhot ja kävin nukkumaan, sillä väsytti pirusti.
Pitkään aikaan ei yöuniani
ole tämä asia vienyt, mutta nyt se tapahtui: - kesän hiljaiselon jälkeen
syötillä kävi töpselikärsä. Puhelin alkoi piippaamaan e-mailia aamuyön tunteina
ja mikäs muu kuin villisika pönötti riistakameran kuvassa. Eikä kysymyksessä
ollut mikään emäsika vaan melkoinen karju. Huomatkaa lähes maata myöten
viistävä miehuus.
 |
| Möö-ö..täsä mä ny olen |
Hetken tuntui siltä,
että ei kai se auta kuin lähteä ajamaan 150 km samoin tein, mutta sitten järki
voitti ja käänsin kylkeä. Pyyntiverta on siis vielä jäljellä. Ainakin vähän. Pitäisi
lisäksi auto jättää 100 metrin päähän ettei tule sanomista. Eikä noin pimeässä
näkisi ampuakaan. Paitsi kyllähän sitä näkisi tietysti valonvahvistimen läpi.
Tai ei, villisian ruokintapaikalle asetetun kiinteän valonlähteen valossa sen
näkisi, mutta ei ole valonlähdettä, eikä villisian ruokintapaikkaakaan. Nyt on,
kun sika siinä kävi. Kävi myös supikoira, joten kaikki on asetuksen mukaista
touhua. Jatkoin unia.
Mietin, että kellehän
tästä nyt voisi kertoa. Pitäisi kai jollekin, seuran maita ja kaikkea. Mutta se
on minun sika, en kerro kenellekään. En koskaan.
Aamulla kävin
kuistillani kahvilla. Mietin, että miksi en mennyt pyyntiin. Ei sian pyyntiin –
vaan ylipäänsä pyyntiin. Nythän on pyynnin aika, ei enää kesä, lehdet
kellastuvat ja tippuvat takapihalle. En osannut vastata. Toivoin vain, että
viikonloppu menisi ohi ilman, että kohtaan yhtään ihmistä. Ennen kuin kerkesin
takaisin sisälle, törmäsin naapuriini, joka kysyi ”Eikö sinua yhtään kiinnosta haravointi?” En osannut vastata mitään
muuta kuin: ”Ei, minua ei yhtään
kiinnosta haravointi.” Kysyvä ei tieltä eksy.
Ruokapuuhia:
Periaatteena on ollut,
että riista syödään pois pakkasesta ennen kuin seuraava kausi alkaa.
Riistanlihalle noin vuoden säilytysaika alkaakin ehkä olla jo lähellä maksimia,
riippuen tietysti vähän muutamista seikoista. Vakuumissa säilynee pitempäänkin
ja esimerkiksi kyyhkyyn ei minun mielestäni pakkasen maku tartu niin helposti
kuin vaikka vesilintuihin.
Perimätiedon mukaan
suomalaiset ovat ennemmin kuolleet nälkään kuin syöneet tätä riistaa. Nykyään
asianlaita lienee toinen sillä sanotaan, että ”nälkäinen syö vaikka jänistä”. Pakkasesta löytyi vielä viime
syksyn jäljiltä jäniksen fileetä ja kuten näkyy, pakkaus on tehty kiireessä
minigrip – pussiin eikä siihen ole muistettu edes mitään kirjoittaa. Epäilisin
kuitenkin, että jäniksen filee pussista paljastuu. Mieleen palautui ko.
pyyntitapahtuma – ja muistan senkin, että olen muut osat syönyt heti
tuoreeltaan. Fileet oli tarkoitus säästää erikoisia tapahtumia varten, mutta ei
niitä sitten tullutkaan, joten on tämä nyt syötävä itse.
Pussin sisälle on muodostunut jo jonkin
verran jääkidettä ja hilettä
Minun mielestäni
jäniksen filee ei kuulu mihinkään karjalanpaistityyppiseen pataan, vaan sitä on
ruokapöydässä kohdeltava arvoisellaan tavalla, kuten mitä tahansa muutakin
fileetä pl. majava, mäyrä ja pari muuta. Näin ajatellen valmistus on aina
yksinkertaista. Fileet paistetaan pannulla mediumiksi ja annetaan hetki
vetäytyä folion sisällä. Jälkimmäinen vaihe ei välttämättä ole tarpeen, mutta
näin olen itse useimmiten toiminut.
Eli. Ensin kalvot pois mahdollisimman
tarkasti ja lihaa säästäen. Fileerausveitsi on varmaan nimensä mukaisesti paras
työkalu, itse jouduin turvautumaan Tommi – puukkoon. Saavutin kohtalaisen
lopputuloksen.
Kysymys on lähinnä
lisukkeista. Lohkoperunat, ne toimivat aina, vaikka nykyään perunaa haukutaan
ravintoköyhäksi, mitä se varmaan onkin. Näissä ei kannata mielestäni mennä
siitä missä aita on matalin ja hommata pakastealtaasta E-koodi-vitaminoituja
lohkiksia, vaan lohkoa ne itse jauhoisista perunoista (usein punainen pussi kaupassa,
luulisin).
Eli perunat lohkoiksi,
hillitön määrä öljyä ja perunamaustetta sekaan. Nämä paistetaan uunissa 200 C
niin kauan, että ovat kypsiä. Usein 45 min – 1 tunti riittää. Lopputulos on
aina parempi kuin pakastelohkoperunoissa.
Jäniksen kanssa syödään
porkkanoita. Aikoinaan opin laittamaan porkkanat tähän tyyliin. Ei voi
epäonnistua ja maistuu hyvältä, jos porkkanoista ylipäänsä tykkää. Öljyä
kattilaan, porkkanat ohuiksi viipaleiksi ja paahtamaan. Mausteeksi riittää
basilisko.
Fileet paistetaan
pannulla molemmin puolin muutaman minuutin ajan riippuen halutusta
kypsyysasteesta. Liian vähän ei käytännössä voi paistaa, edellyttäen, että
pannu on kuuma, joten 2 + 2 minuuttia mielestäni hyvä. Sitten folioon ja
pippuria sekä suolaa päälle.
Kastikkeita näyttää
olevan kaupassa melko moneen lähtöön. Niitä saa valmiina kermapurkkien mukana.
Varmasti ovat hyviä, en ole kokeillut. Jäniksen kanssa tein yksinkertaisen
kermakastikkeen. Siihen tulee kuohukermaa, sinappia, ketsuppia ja pippuria.
Kuulostaa ällöttävältä, mutta on yllättävän hyvää, varsinkin jos ei nyt millään
jaksa ruveta vääntämään lihaliemestä ja punaviinistä oikeaa kastiketta – jota
minä ainakaan en osaa tehdä oikein.
Annos lautasella. On helppoa
ja nopeaa - alle tunnin kattaus. Vuorisaarnaksi tältä erää riittäköön seuraava:
- Älköön kukaan laittako jäniksen
fileitä pataan, laittakaa pataan jäniksen koivet!
Vemmelsäären vilettiä
Virastotien virallisen Vallesmannin valmistamana: 1-2 henkilöä
Yhden
lähes ylivuotisen jäniksen ulkofileet
porkkanaa
perunoita
kuohukermaa
sinappia
ketsuppia
pippuria
perunamaustetta
basilikaa
suolaa
voita
paistamiseen
öljyä
perunoihin
Lohko
jauhoiset perunat. Nakkaa kippoon. Lorauta öljyä sekaan sekä perunamaustetta.
Sekoita hyvin. Laita perunat uunipellille ja uuni kuumenemaan 200 C. Poista
jäniksen fileestä kalvot mahdollisimman tarkasti. Viipaloi porkkanat 2millin
siivuiksi. Perunat uuniin. Laita öljyä kattilaan ja levy päälle. Porkkanat
kattilaan paahtumaan, mausta basilikalla. Tee kermakastike. Kun perunat,
porkkanat ja kastike ovat valmiit, laita levyt ”ykköselle” ja ota uuni pois
päältä. Paista fileet voissa kuumassa valurautapannussa. Rakenna annokset
lautaselle ja syö omassa seurassasi. Tästä kyllä riittäisi kahdellekin, mutta
minkäs teet.
Syksy on sadonkorjuun aikaa, nauttikaamme siitä ihmiset!
 |
| N. rustica |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti