Kiurunkieliä lihahyytelössä: Osa 1

Ensijulkaisun suosion perusteella päädyin kirjoittamaan lisää. Sivukäyntien (3 kpl) mukaan joku toinenkin on käynyt lukemassa pintapyynnistä ja mäyrän syönnistä – itseni ja hovikuvaajani lisäksi.

Vaikka tarkoitus ei ole mikään ruokablogi ollakaan, lähtökohtaisesti julkaisen jokaisen jutun lopuksi jonkin riistareseptin, vaikka kertomus ei muutoin ruoanlaittoa sisältäisi. Varoituksen sana kaikille extreme duudsoneille ja hulluille keittiömestareille: - tarkoitus ei ole mennä aina pidemmälle ja läheskään joka kerta ei tulla näkemään lautasella majavanhäntää, supikoiran kirsua tai muuta ötläkettä, vaan pataan päätyy myös normaalien ihmisten käyttämiä riistaeläimiä. Tämän jutun lopuksi tosin valmistetaan erästä kummallisuutta – ainakin joissain piireissä. Ja kummallisuuksia on toki luvassa myös jatkossa, mutta ei aina.

Nykymaailman hengen mukaisesti myös Jagdtraum poimii rusinat pullasta eikä sorru jaaritteluun, vaan mennään ”mulle kaikki heti tänne”- asenteella, siksi tämänkertainen kirjoitus sisältää sirpaleisista ajatuksista kootut johtopäätökset ilman ylimääräistä sanahelinää ja erillisiä päivityksiä.

Ei mitään uutta auringon alla

Kesä on kääntynyt melko pitkälti syksyksi ja kausi on metsästyksen osalta jo avattu. Kyyhkyjahti käynnistyi totutusti 10.8 ja lintulajien osalta vuoroaan odottavat enää merilinnut, peltokanat ja tietenkin metsäkanalinnut joiden pyynti alkaa yhä edelleen perinteisesti 10. syyskuuta jatkuen aluekohtaisista rajoituksista ja lajeista riippuen lokakuun loppuun. Talvella metsäkanalintuja ei saa missään tapauksessa pyytää.

Muuan lintuja katseleva yhdistys tuli ulos kaapista ja julkaisi metsästyslinjauksensa. Tämä linjaus kaiketi tuli joillekin yllätyksenä ja kuulemani mukaan ovat toiset vallan shokissa tästä ulostulosta johtuen. Itseäni ei yllättänyt ja minusta on hyvä, että asioista puhutaan rehellisesti oikeilla nimillä eikä hyssytellen ja selän takana kuiskutellen.

Erittäin nuoret lehtokurpan poikaset pesässään

Minäkin pidän lintujen katselemisesta. Kaikenkokoisten, kaikenikäisten, kesä- ja juhlapukuisten tipujen suhteen olen kaikkiruokainen bongari. Lajivalikoima vaan ei ole nykyisessä asuinpaikassani järin runsas, enkä oikein ole sitä tyyppiä, joka lähtisi tiirailureissuille kovin kauas omilta sijoiltaan. Tässä ei minusta ole mitään väärää, eikä minusta siinäkään, jos joku haluaa muutakin kuin katsella. Siitä minä en tiedä mitään. Tai, minäpä tulen myös ulos kaapista ja heitän tähän oman näkemykseni.

Linnuista voi nauttia muutenkin kuin niitä katselemalla:

Heinäsorsaa salaattipedillä ja punaviinikastikkeessa.

Rakkaudesta tarkkuuteen

Minusta on mukavaa, että luoti osuu maalissa siihen pisteeseen, johon tähtäinristikko näyttää. Siksi olinkin lähes shokissa, kun Norman Oryx 11,7 gramman luodilla ammuttu kolmen laukauksen kasa näytti tältä:

Ennen Oryxi on käynyt Sakossani ns. samaa reikää ja vaikka ampuja ei tässä tapauksessa mikään ruudinkeksijä olekaan, niin väitän, että Norma on lataustaan/luotiaan viime aikoina muuttanut. Itse asiassa kuvan kasan ampui hirvenjuoksun suomenmestari ja muutenkin viimeisen päälle pyssymies, joten ei epäilystäkään siitä, ettei patruuna nykyään käy aseessani yhtä tarkasti kuin ennen. 

Monet ovat todenneet, että ”Kyllä se hirvelle riittää”, niin ehkä hirvelle, mutta ei minulle.

Vihtavuori N110 - piheistä piheimpien valinta?

Itselataaminen on mukavaa puuhaa ja varmaan pitäisi tästä lähtien hirvipaukutkin ladata itse, mutta onneksi keski-eurooppalainen RWS pelasti päiväni:

Tyylikkään näköiset evoluutiot piipussa kelpaa pyyntiin lähteä

Käy lähes  samaan reikään, jos ampuja ei hosuisi (allekirjoittanut - tässä tapauksessa)

Kyyhkynpyynnissä pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan, miltä oikea piekkaripyynti tuntuu. Pienoiskivääri on toki aiempinakin vuosina ollut mukana ja jokunen lintu sillä on pudotettu, mutta useimmiten se on ollut mukana ”kaiken varalta” ja haulikko on ollut pääasiallinen työkalu jahdissa.

Kerrassaan mahtava pyyntimuoto

Pienoiskivääri on siitä mystinen kapistus, että sopivien patruunoiden löytäminen siihen on lähes mahdotonta. Jos joku piekkariinsa tarkasti käyvän paukun löytää, voit olla satavarma siitä, että omassasi se heittää kuulan mihin sattuu normaalilta 50 metrin etäisyydeltä. Vielä hauskempaa on sopivan metsästyspatruunan löytäminen. Melkoisen syvällä kokemuksen tuomalla rintaäänellä voin sanoa, että esimerkiksi kyyhkynpyynnissä pienoiskiväärin luodin tulee olla mallia reikäpää. Muutoin lintu hyvänkin osuman saatuaan siipeää - joskus kauaksikin. Reikäpää vaan ei välttämättä ole niin tarkka.

Löytyi..

Winchesterin ”Tasapää” käy samaan reikään, mutta laukauksesta kaikki (3) kyyhkyt siivittivät istumapuultaan, vaikka osumat olivat hyviä.

Winchesterin Reikäpää pudottaa kyyhkyn istumapuun juurelle hyvästä osumasta, mutta ei ole aivan niin tarkka kuin mainitsemani ”tasapää”. Kyllä se kyyhkylle riittää, vai?

Pyyntikuumeesta

Työperäistä stressiä purkaakseni jäin viikonlopuksi (27.8. – 28.8.2016) kämpille. En uskaltanut lähteä pyyntiin siltä varalta, että rupeaisi harmittamaan. Tunne on tuttu viime vuosien varrelta ja usein siinä vaiheessa on itsetutkiskelun paikka. Lukitsin ovet, suljin verhot ja kävin nukkumaan, sillä väsytti pirusti.

Pitkään aikaan ei yöuniani ole tämä asia vienyt, mutta nyt se tapahtui: - kesän hiljaiselon jälkeen syötillä kävi töpselikärsä. Puhelin alkoi piippaamaan e-mailia aamuyön tunteina ja mikäs muu kuin villisika pönötti riistakameran kuvassa. Eikä kysymyksessä ollut mikään emäsika vaan melkoinen karju. Huomatkaa lähes maata myöten viistävä miehuus.

Möö-ö..täsä mä ny olen

Hetken tuntui siltä, että ei kai se auta kuin lähteä ajamaan 150 km samoin tein, mutta sitten järki voitti ja käänsin kylkeä. Pyyntiverta on siis vielä jäljellä. Ainakin vähän. Pitäisi lisäksi auto jättää 100 metrin päähän ettei tule sanomista. Eikä noin pimeässä näkisi ampuakaan. Paitsi kyllähän sitä näkisi tietysti valonvahvistimen läpi. Tai ei, villisian ruokintapaikalle asetetun kiinteän valonlähteen valossa sen näkisi, mutta ei ole valonlähdettä, eikä villisian ruokintapaikkaakaan. Nyt on, kun sika siinä kävi. Kävi myös supikoira, joten kaikki on asetuksen mukaista touhua. Jatkoin unia.

Mietin, että kellehän tästä nyt voisi kertoa. Pitäisi kai jollekin, seuran maita ja kaikkea. Mutta se on minun sika, en kerro kenellekään. En koskaan.

Aamulla kävin kuistillani kahvilla. Mietin, että miksi en mennyt pyyntiin. Ei sian pyyntiin – vaan ylipäänsä pyyntiin. Nythän on pyynnin aika, ei enää kesä, lehdet kellastuvat ja tippuvat takapihalle. En osannut vastata. Toivoin vain, että viikonloppu menisi ohi ilman, että kohtaan yhtään ihmistä. Ennen kuin kerkesin takaisin sisälle, törmäsin naapuriini, joka kysyi ”Eikö sinua yhtään kiinnosta haravointi?” En osannut vastata mitään muuta kuin: ”Ei, minua ei yhtään kiinnosta haravointi.” Kysyvä ei tieltä eksy.

Ruokapuuhia:

Periaatteena on ollut, että riista syödään pois pakkasesta ennen kuin seuraava kausi alkaa. Riistanlihalle noin vuoden säilytysaika alkaakin ehkä olla jo lähellä maksimia, riippuen tietysti vähän muutamista seikoista. Vakuumissa säilynee pitempäänkin ja esimerkiksi kyyhkyyn ei minun mielestäni pakkasen maku tartu niin helposti kuin vaikka vesilintuihin.

Perimätiedon mukaan suomalaiset ovat ennemmin kuolleet nälkään kuin syöneet tätä riistaa. Nykyään asianlaita lienee toinen sillä sanotaan, että ”nälkäinen syö vaikka jänistä”. Pakkasesta löytyi vielä viime syksyn jäljiltä jäniksen fileetä ja kuten näkyy, pakkaus on tehty kiireessä minigrip – pussiin eikä siihen ole muistettu edes mitään kirjoittaa. Epäilisin kuitenkin, että jäniksen filee pussista paljastuu. Mieleen palautui ko. pyyntitapahtuma – ja muistan senkin, että olen muut osat syönyt heti tuoreeltaan. Fileet oli tarkoitus säästää erikoisia tapahtumia varten, mutta ei niitä sitten tullutkaan, joten on tämä nyt syötävä itse.

Pussin sisälle on muodostunut jo jonkin verran jääkidettä ja hilettä

Minun mielestäni jäniksen filee ei kuulu mihinkään karjalanpaistityyppiseen pataan, vaan sitä on ruokapöydässä kohdeltava arvoisellaan tavalla, kuten mitä tahansa muutakin fileetä pl. majava, mäyrä ja pari muuta. Näin ajatellen valmistus on aina yksinkertaista. Fileet paistetaan pannulla mediumiksi ja annetaan hetki vetäytyä folion sisällä. Jälkimmäinen vaihe ei välttämättä ole tarpeen, mutta näin olen itse useimmiten toiminut.

Eli. Ensin kalvot pois mahdollisimman tarkasti ja lihaa säästäen. Fileerausveitsi on varmaan nimensä mukaisesti paras työkalu, itse jouduin turvautumaan Tommi – puukkoon. Saavutin kohtalaisen lopputuloksen.

Kysymys on lähinnä lisukkeista. Lohkoperunat, ne toimivat aina, vaikka nykyään perunaa haukutaan ravintoköyhäksi, mitä se varmaan onkin. Näissä ei kannata mielestäni mennä siitä missä aita on matalin ja hommata pakastealtaasta E-koodi-vitaminoituja lohkiksia, vaan lohkoa ne itse jauhoisista perunoista (usein punainen pussi kaupassa, luulisin).

Eli perunat lohkoiksi, hillitön määrä öljyä ja perunamaustetta sekaan. Nämä paistetaan uunissa 200 C niin kauan, että ovat kypsiä. Usein 45 min – 1 tunti riittää. Lopputulos on aina parempi kuin pakastelohkoperunoissa.

Jäniksen kanssa syödään porkkanoita. Aikoinaan opin laittamaan porkkanat tähän tyyliin. Ei voi epäonnistua ja maistuu hyvältä, jos porkkanoista ylipäänsä tykkää. Öljyä kattilaan, porkkanat ohuiksi viipaleiksi ja paahtamaan. Mausteeksi riittää basilisko.

Fileet paistetaan pannulla molemmin puolin muutaman minuutin ajan riippuen halutusta kypsyysasteesta. Liian vähän ei käytännössä voi paistaa, edellyttäen, että pannu on kuuma, joten 2 + 2 minuuttia mielestäni hyvä. Sitten folioon ja pippuria sekä suolaa päälle.

Kastikkeita näyttää olevan kaupassa melko moneen lähtöön. Niitä saa valmiina kermapurkkien mukana. Varmasti ovat hyviä, en ole kokeillut. Jäniksen kanssa tein yksinkertaisen kermakastikkeen. Siihen tulee kuohukermaa, sinappia, ketsuppia ja pippuria. Kuulostaa ällöttävältä, mutta on yllättävän hyvää, varsinkin jos ei nyt millään jaksa ruveta vääntämään lihaliemestä ja punaviinistä oikeaa kastiketta – jota minä ainakaan en osaa tehdä oikein.

Annos lautasella. On helppoa ja nopeaa - alle tunnin kattaus. Vuorisaarnaksi tältä erää riittäköön seuraava:

 - Älköön kukaan laittako jäniksen fileitä pataan, laittakaa pataan jäniksen koivet!

Vemmelsäären vilettiä Virastotien virallisen Vallesmannin valmistamana: 1-2 henkilöä

Yhden lähes ylivuotisen jäniksen ulkofileet

porkkanaa

perunoita

kuohukermaa

sinappia

ketsuppia

pippuria

perunamaustetta

basilikaa

suolaa

voita paistamiseen

öljyä perunoihin

Lohko jauhoiset perunat. Nakkaa kippoon. Lorauta öljyä sekaan sekä perunamaustetta. Sekoita hyvin. Laita perunat uunipellille ja uuni kuumenemaan 200 C. Poista jäniksen fileestä kalvot mahdollisimman tarkasti. Viipaloi porkkanat 2millin siivuiksi. Perunat uuniin. Laita öljyä kattilaan ja levy päälle. Porkkanat kattilaan paahtumaan, mausta basilikalla. Tee kermakastike. Kun perunat, porkkanat ja kastike ovat valmiit, laita levyt ”ykköselle” ja ota uuni pois päältä. Paista fileet voissa kuumassa valurautapannussa. Rakenna annokset lautaselle ja syö omassa seurassasi. Tästä kyllä riittäisi kahdellekin, mutta minkäs teet.

Syksy on sadonkorjuun aikaa, nauttikaamme siitä ihmiset! 

N. rustica

Mäyrän äärellä

Pintapyynnin yhteydessä saaliiksi päätyy erityisesti kauden alkupuolella toisinaan mäyriä. Varsinaista riistanhoitoperustetta mäyrän pyytämiselle ei ole, toisin kuin supikoiran pyynnille. Ei ole kuitenkaan kohteliasta kytkeä mäyrähaukussa olevaa koiraa, vaan saalistustapahtuma viedään loppuun saakka, kuten supikoiran kohdalla. Näin toimii varmasti suurin osa pintapyyntiä harrastavista. Mäyrää tuskin kukaan lähtee erikseen pintapyyntikoiralla pyytämään esimerkiksi kaurapeltojen läheisyydestä, vaan saalismäyrä on pelkästään vahinko.

Myös pintapyyntikoiraa mäyrä koettelee supikoiraa enemmän. Kokemattoman koiran haukussa oleva mäyrä saattaa usein päästä jopa karkuun. Lisäksi pintapyytäjälle itselleen esimerkiksi ilkeässä puolitoistametrisessä nokkospuskassa koiran kanssa polkkaa pyörittävä metsäsika saattaa tarjota mielenkiintoisia – ehkä jännittäviäkin – elämyksiä.

Mäyrää pataan – jäätiinkö ilman jälkiruokaa?

Silläkin uhalla, että ”kaikkihan tämän jo tietää” – päätimme kertoa, miltä mäyrä maistuu, ja miten sellaisen voi laittaa evääksi. Lopputulos on vähintäänkin pärisyttävä, niin kuin jonkinlaisena innoittajana ja lähtökäskyn antajana tälle tekstille antanut Mad Cook – episodi 3 https://www.youtube.com/watch?v=mWDXb1750oU toteaa omasta mäyräkokkailustaan.

Reseptiin valikoitunut urosmäyrä eli urkkimake päätyi ilman suurempaa draamaa eräksi 17.8.2016. Juvalainen viirunaama painoi 13,7 kiloa  eli aikuisesta mönkijästä on kysymys. Wikipedian mukaan metsäsika painaa 6–15 kiloa tai sitten 20 kiloa. Ota tuosta nyt sitten selvää, mutta oletan, että aikuinen otus on kysymyksessä, vaikka hampaat eivät kuluneet olleetkaan. Siis olkoon nuori aikuinen – ihan niin kuin minäkin. No niin.

Pintapyynti, tuo pyyntimuodoista jaloin, on tuottanut tulosta ja saalista on saatu: merkintä Oma riistaan ja kas – pyyntipaikka ja -aika ovat talletettu. 

Ihminen on sitä, mitä hän syö, ja niinpä monet lihansyöjät jäävätkin tämän uskomuksen varjossa ruokavaliostamme pois. Tuskin kukaan epäilee, etteikö otuksen elämänsä aikana käyttämä ravinto vaikuttaisi eläimen makuun. Lietelammikoilla lyhyen elämänsä viettäneet tavit ovat toisinaan olleet melko muikeita makuelämyksiä, ja mäyrää nylkiessä pieniä epäilyksiä hiipi mieleen. Saastainen skuttasikahan vetelee napaansa elämänsä aikana vaikka mitä haaskoja ja metsään hyljättyjä öljynsuodattimia.

Näin ei kuitenkaan taida olla. Mäyrä käyttää melko paljon kasviravintoa, kuten kauraa, puolukoita, hunajaa, mesimarjoja, pieniä sammakonpoikia – unohtamatta tietenkään haaskoja, joihin yleensä kannetaan naudan pötsejä, siansorkkia, silakoita, melassia, maissia, suklaata ja muuta hauskaa haaskatarvetta. Näppituntumalta veikkaisin, että näitä haaskoja ei mäyrälle ole tarkoitettu, eikä mäyrä niissä jatkuvasti ramppaa, vaikka eivät metsän eläimet taida kysellä kenelle haaska on tarkoitettu. Saattaahan siellä haaskalla vierailla karhukin, vaikka eihän se niin saisi tehdä.

Tällä kertaa saalismäyrän vatsalaukun ja suoliston sisältö jäi tonkimatta, koska emme halunneet pilata jännitystä. Otuksen ruoansulatuselimistön syövereistä paljastuneet metsäkanalintujen poikaset olisivat tietysti tarkoittaneet sitä, että mäyrä niiltä sitten myös maistuisi, eikä tässä ruokakertomuksessa olisi enää mitään jännittävää. Mainittava on, että mäyrä ei tuoksu mitenkään erityisen houkuttelevalta nylkyvaiheessa.

Mäyrässä on melko paljon rasvaa ja oletuksena oli, että mikäli edes kuvittelee voivansa tätä metsiemme erinomaista kaivinkonetta syödä, tulee rasva kaapia tarkkaan pois. Kokeiluluonteisesti irrotettuihin lihakimpaleisiin rasvaa kuitenkin hieman jätettiin ja lihat pistettiin tämän jälkeen vakuumiin ja pakkaseen odottelemaan sopivaa hetkeä. Oikeasti rasva jäi lihaan siksi, että en jaksanut kaapia sitä kovin tarkkaan pois. Otuksesta lehahtava hapanimelän tuoksu salpaa tottumattoman nylkijän hengityksen, eikä ruoanlaitto saati syöminen tule rehellisesti sanottuna tässä vaiheessa mieleen.

                                                                               

Ennen sopivaa hetkeä koitti 20. elokuuta. Silloin tapahtuu monia asioita, alkaa mm. vesilintujen metsästys. Tämänkertaisen aloituksen saalis näytti tältä:

Päätimme, että nyt on syötävä mäyrää tai tästä ei mitään tule.

Sorsavesiltä kiiruhdimme äkkiä Käpälämäkeen ja otimme sikaa, siis metsäsikaa, sulamaan. Lämpimässä vesihauteessa 700 g mäyränlihaa sulaa ruoanvalmistuskuntoon nopeasti.

Mäyräreseptejä silloin tällöin kysellään, vaikka kysymyksessä onkin usein tilanne, jossa anoppi tulee kylään. Yllättävän vähän näitä reseptejä netistä löytyy tai sitten ovat melko vanhoja. Voin allekirjoittaa Riku Rantalan sanonnan, jonka mukaan ”skuttasian skruudauttelusta löytyy merkintöjä lähinnä apokryyfisistä keittokirjoista.” Päätettiin sitten turvautua meille hyvin totuttuun toimintamalliin, improvisointiin.

Sen verran oli tiedossa, että mäyrä kuulemma ryöpätään. Teimme tällä kertaa niin. Fileet kokonaisina ja paistit paloina porisivat kattilassa noin seitsemän minuuttia, jonka jälkeen nostettiin kippoon ja maustettiin suolalla ja pippurilla.

Loput rasvat päätettiin jättää kaapimatta. Tässä vaiheessa keitos tuoksui hyvin miedolta ja ensivaikutelma oli luottavainen ja positiivinen. Majavassa on selkeästi voimakkaampi ominaistuoksu.

Mäyrän lisukkeeksi tarjoiltiin uunijuureksia ja salaattia. Niiden valmistuksessa ei ole mitään ihmeellistä, joten seuraavan kerran ne näkyvät tämän jutun yhteydessä valmiina lautasella 

Huijasin, ei ne vielä ole valmiina

Mäyrä ruskistetaan pannulla runsaassa voissa ja nakataan ruskistetut palat pataan kera pippurin, suolan, oluen sekä lorauksen riistafondia. Perusmausteet, joilla ei oletettavasti pilattaisi mäyrän omaa makua. Majava on usein tullut vastaavalla tavalla maustettua ja valmistettua uunikuntoon, mäyrää harvemmin. Allekirjoittanut vannoo ja vakuuttaa kerran aikaisemmin maistaneensakin mäyrää, mutta koska olosuhteet olivat jokseenkin epäselvät, tämänkertainen kokeilu taisi kuitenkin olla se oikea ensimmäinen kerta. That’s what she said..

Uuni laitetaan lämpiämään 200 C asteeseen ja mauri muhimaan. Puolen tunnin kuluttua lämpötila lasketaan 150 C asteeseen. On nimittäin muistettava trikiiniloista, joka kuoleentuu, kun liha kypsennetään täysin kypsäksi eli vähintään 70 C asteiseksi. Tässä vaiheessa tarvittiin energiatason ylläpitämiseksi välipalatavi, joka on varmaan 20. elokuuta usein se tavallisten tavisten tarina.

Tavin täkät, koivet, rintarangat, sydän ja maksa pannulla nopeasti pyöräytettynä leivän päälle ja taas jaksaa laittaa ruokaa.

Tämän jälkeen saa syventyä vaikka Olympian kilpailuihin tunniksi pariksi. ”Jos olisin harjoitellut” ”Jos olisin 15 vuotta nuorempi”, ”Minkähänlaista olis olla brasilialaisten pariuimahyppääjien valmentaja tai meloja?” ja niin edelleen.

Ensipuraisu täysin kypsyneestä mäyrästä: voi veljet. Uunissa otus oli tässä vaiheessa viettänyt aikaa parisen tuntia.

Annos lautasella. Pyrimme kokeilun yhteydessä pitämään raaka-aineet päätähden mukaan melko kotimaisina. Salaatissa joutui hieman laskemaan kotimaisuusastetta. Fetalla ja cashewpähkinöillä terästetty vihreä salaatti on itsessään melko tuhtia evästä.

Puoli lautasta rehuja, neljäsosa uunijuureksia ja toinen neljännes mäyrän filettä viipaloituna paistoliemestä suurustetun kastikkeen kanssa. Kruununjalokivinä puolukoita ja tyrnimarjoja hunajalla siveltynä. Juuri ne raaka-aineet, jotka mäyrä valitsisi. Tässä vaiheessa normaalisti kutsutaan kai ne anopit pöytään, mutta niiden puuttuessa pitää nämä keitokset ilmeisesti syödä itse.

Miltä ylikypsä mäyrä maistuu? Hyvältä. Todella hyvältä. Mäyrän rasva maistuu myös hyvältä. Rasvan ja lihan yhdistelmä muistuttaa itseäni hieman porsaanlihan mausta, pelkästään positiivisessa mielessä. Ihmiset taitavat ihan oikeasti pitää anopeistaan, sillä kyllä minä mieluusti söisin itse mäyrää ja säästäisin sille anopille vaikka majavaa. Majava on hyvää, mutta mäyrä on parempaa.

Mäyrälle sopinee hätätapauksessa majavalle suositellut ja sopivat viinit. Tässä on myös tutkivan journalismin paikka, sillä kysyttäessä mäyräviiniä Alkon myyjättäreltä on olemassa tasan kaksi tutkimushaaraa: Miksi tuon piti tulla tänne mun vuorollani..?-haara lienee todennäköisempi. Tai sitten silmät innosta loistaen myyjä kelaa 100-sivuisen kataloginsa läpi etsien kuumeisesti mäyrää metsäkauriin ja rusakon välistä, kun kerrankin pääsee puhumaan todellisen gastronomin kanssa ja suosittelemaan muuta kuin sitä perinteistä erittäin kuivaa valkoviiniä (013). Mainittakoon, että Juvan Alkossa (Piikkiläntie 8, 51900 Juva) suositeltiin mäyrälle ehdottomasti kuvan viintä.

Mitä mäyränsyönnistä jäi käteen? No, trikiini. EI vaan erityisesti seuraava opinkappale: kaikki asiat kannattaa itse kokeilla, ennen kuin ne ainakaan täysin tuomitsee. Tässä yhteydessä ei myöskään voi olla muistamatta tämän maan puistonvartijoita, jotka asettelevat jatkuvasti kieltotauluja parantaakseen maailmaa. Muistattehan varmasti, että ette saa kävellä nurmella, huutaminen kielletty ja tietenkin mäyrän metsästys kielletty. Lisäksi yhdessä kieltotaulussa kielletään kieltotaulujen poistaminen, joten kerran kiellettyä asiaa ei sallituksi enää saa.

Puistonvartijan reaktio lukiessaan Käpälämäen mäyrätarinaa (Kuva: Tove Jansson)

Kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen kokemus, ja jos tämän herkkuannoksen loihtiminen onnistuu meidän kaltaisilta nuijamiehiltä, niin takuulla se onnistuu ruoanlaitosta jotain ymmärtäviltäkin. 

Vilpitön suosittelu ja peukutus mäyrän lihalle!

Jatkossa mäyrämetsälle mennään metsästyskokemuksen ja herkullisen riistaeläimen takia.
Kestävästi ja kaikella kunnioituksella.

Käpälämäki Pulled Badger  (2-4 henkilölle):

700 g mäyränlihaa (filettä ja paistia, mikä tahansa osa käynee)

Porkkanoita, lanttuja, punajuuria tai. mitä nyt uunijuureksiltaan haluaa

Salaattijuusto

Suolaheinä

vihreää salaatinlehteä

kirsikkatomaatteja

avomaan kurkkuja

cashewpähkinöitä

18 kpl tyrnimarjoja

kourallinen puolukoita

hunajaa

voita + rypsiöljyä paistamiseen:

suolaa

pippuria

riistafondia

0,33 olut

Kiehauta vesi, ryöppää mäyränlihat (n. 7 min) ja nostele astiaan. Kuumenna voi+öljy valurautapannussa ja ruskista lihat. Mausta suolalla ja pippurilla. Nosta lihat pataan ja kaada pataan olut ja loraus riistafondia. Harkiten suolaa ja pippuria voi lisätä. Pata uuniin 200 C n. 30 min, laske lämpö 150–175 C ja anna hautua hiljalleen 2-3 tuntia. Pidempi aika ei pahenna lopputulosta. Mäyrä on valmista, kun liha on täysin pehmeää nyhtömäyrää.

Uunijuurekset (noin 1 tunti): Paloittele juurekset haluamasi muotoiseksi ja kokoiseksi. Pyöräytä kuumalla pannulla öljyssä ja nakkaa palat uuninkestävään kippoon. Mausta juuresmausteseoksella tai pelkästään rosmariinilla ja/tai basilikalla. Uunissa kypsyy  200 C asteessa noin 45 minuutissa tai tunnissa riippuen juurespalojen koosta.

Nosta kypsä mäyrä kannelliseen pataan hellalle, jottei se jäähdy, ja suurusta paistoliemestä kastike esimerkiksi maizenalla. Tee vihersalaatti jossakin välissä ja rakenna nätit annokset. Koristele puolukalla ja tyrnimarjoilla, sivele hunajalla. Viinit lasiin ja nauttikaa mäyrästä ja elämästä.

Juvalla 21.8.2016

Ohto Salo

Valokuvat: Petri Vartiainen