Tyylisyitä

”Life’s too short to hunt with an ugly gun”-Old proverb from somewhere, somewhen-

“Meikäläinen juo tyylisyistä, mutta sä et pysty olee ilman viinaa” –Jussi Vares

Metsästys on alkukantaista toimintaa, jossa nykyihminen toteuttaa jostain sielun ja selkäytimen syövereistä kumpuavaa primitiivistä viettiään. Se on samalla tavalla välttämätöntä kuin hengittäminen, syöminen ja na.. Tjaa, ei se sitä oikeasti ole. Meikäläinen metsästää tyylisyistä. Kävin miettimään, että tyylikkyys ei sinällään kuulu suomalaiseen metsästykseen eikä eränkäyntikulttuuriin. Täällä mennään metsään joko itkemään tai (harvemmin) nauramaan, tehdään tervastulet ja keitetään siinä nokipannulla kahvia tai kärvennetään kyrsää.

Keskieurooppalaiset leederhooseneissaan ja tirolilaishatuissaan huseeraavat pellehermannit eivät ole tänne tervetulleita ja hyvä niin. Meillä on jahtijakt, valmet ja pisan tutkimusten mukaan väkilukuun suhteutettuna viisaimmat metsästäjät koko Euroopassa.

http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2016/liitteet/okm41.pdf

En pidä itseäni tyylikkäänä. Enkä näe ihmisissä päällepäin tyyliseikkoja saati kiinnitä niihin huomiota. Mieleeni kuitenkin juolahti, että metsästyksessä on sittenkin paljon asioita, jotka voidaan laskea tyyliseikkoihin, ja voi veljet – olen omassa pikku maailmassani oman elämäni Lucky Blue ( Maailman tyylikkäin mies for your information)

Tää on mukava harrastus ja tyylikäs lisävirtalähteen johto

Tosin tyylipisteitä ei jakoon tule vaatteista – en ole juurikaan päivittänyt sarkatakkilinjasta modernimpaan pikselikuvioiseen kalvopukuun, joka mainosmiesten mukaan ei kahise. Paitsi, että kyllä se kahisee. Ainakin kun sitä vertaa sarkatakkiin. Tästä pääsenkin aiheeseen. Monet asiat metsästyksessä, mukaan luettuna pukeutumiseen liittyvät seikat, ovat käytännön sanelemia. Itse en näe kovin käytännöllisenä sonnustautua tweed – takkiin ja tirolilaislakkiin luola- tai pintapyyntiin lähdettäessä. Otsalamppua ei saa soviteltua lierin ympärille mitenkään. Sitä paitsi tweed – takki näyttää päivänvalossa aivan naurettavalta. Tästä syystä se tosin sopisi paremmin pintapyyntiin kuin viiriäisen tai peltopyyn tappoon nummilla ja peltosaroilla. Jännittävää. Joka tapauksessa omalla kohdallani taiteilu käytännöllisyyden ja tyylikkyyden välillä on pikku heikkouteni, jota yritän terapeuttisena kokemuksena purkaa nyt paperille.

 Vaatteista en aio kirjoittaa, sillä ne ovat ihan oikeasti käytännön syistä valikoituneet sellaisiksi kuin ne ovat niillä vähillä metsästysreissuilla, joita tulee nykyisin tehtyä. On minulla närhensulkainen tivoli.. tirolilaishattu, mutta se on asekaapin päällä ja siellä pysyy. Kirjoitan siis metsästysaseista. 

Rinnakkaispiippuisuus on sairaus

Nykyisin omistan vain yhden haulikon, joka on rinnakkaispiippuinen Sauer & Sohn vm. 1964. Luovuin päällekkäispiippuisesta siksi, että sillä metsästäessä ei saanut fiiliksiä. Metsällä ollessa kiinnitän aina huomiota siihen, jos seurueessa on jahti-ihmisiä, joilla on rinnakkaispiippuinen. Periaatteessa rinnakkaispiippuinen haulikko luo tiettyä eleganssia, joka tosin on todellisuudessa Suomen oloissa aika huvittavaa. Tämä siksi, että 90 % näistä haulikoista on juurikin Itä-Sauereita tai jopa Baikaleita, jolloin niistä on sinänsä rinnakkaispiippuisiin yhdistetty yläluokkaisuus ja eleganssi kaukana. Yhtä kaikki, rinnakkaispiippuinen haulikko vaan on paljon paljon tyylikkäämmän näköinen kuin päällekkäinen – pumpuista ja puoliautomaateista puhumattakaan. Tosin poikkeuksiakin on – esimerkiksi Winchesterin 1897 pumppu on tyylikäs, pitkälti historiansa puolesta ja samoin myös FN-Auto-5 on puolareista tyylikäs. Näitä vaan ei jostain syystä ole metsässä vastaan tullut. 

Sauer & Sohn historiikki pähkinänkuoressa

Suomeen tuotiin paljon Sauereita – jo ennen sotia. Nämä ennen sotia valmistetut ovat hieman arvokkaampaa rautaa ja saattavat jopa omata hieman sitä eleganssielementtiä joka tosiasiassa perus suhlilaisista puuttuu. Monet Sauer & Sohn afisionaadot arvottavat sotien jälkeen tehdyistä Sauereista ns Eckernförde, eli länsi-sauereita enemmän. Sodan jälkeen Itä-Saksaan jäi Suhlin tehdas Neuvostoliiton vallan alle, ja kuten arvata saattaa, hommat eivät ehkä ainakaan paremmiksi muuttuneet.

Kruppin terästä ei sattuneesta syystä( https://en.wikipedia.org/wiki/Krupp_Trial) juuri itään herunut, joten Itä-Sauerit on ilmeisesti tehty huonolaatuisemmasta teräksestä. Tästä ei kuitenkaan kovin vakuuttavia todisteita ole löytynyt ja useimmat länsi-sauereiden omistajat perustavat näkemyksensä kuulopuheisiin eli ns. huuhaaseen. Varmuutta näistä asioista ei edes internetin syövereistä meinaa löytyä, sillä Itä-Saksan historiankirjoitus on sangen arveluttavalla pohjalla, eikä kylmän sodan aikaiseen länsimediaankaan ihan sataprosenttisen varmasti ole luottaminen. Yhtäkaikki käytännön kannalta aseet ovat identtiset, eikä teräslaaduissa eroa pysty ihmiselämän aikana havaitsemaan. 

Riistaa ei rinnakkaispiippuisella saa

Mikä ihana steitmentti. Riistaa saa sillä samalla tavalla kuin millä tahansa muullakin. Mitään etua rinnakkaispiippuisuus ei tietenkään tuo. Bob Brister tosin on kirjassaan Shotgunning: The Art and Science teorioinut sitä, että sivuttain lentävään kohteeseen rinnakkaispiippuinen tarjoaa avaramman näkymän kuin päällekkäinen tai yksipiippuinen, mutta näillä asioilla en itse ole huomannut olevan mitään merkitystä. Mielenkiintoista pohdintaa kuitenkin.

Sauer & Sohnissa on pahuksen tiukat supistukset, joten mikään lentoonammuntahaulikko se ei ole. Muutenkin päällekkäinen toki on ampumaominaisuuksiltaan aivan omaa luokkaansa ja omaan käteeni sopivat myös tietyt puoliautomaatit kuin nakutettuina. Ne eivät vaan ole tyylikkäitä. Rinnakkaispiippuisessa tulee olla kaksi liipaisinta, muuten se ei ole tyylikäs. Perä voi olla englantilaismallinen tai pistooliperä, kunhan on kaksi liipaisinta. Niillä voi muuten ihan oikeasti valita kumpaa putkea pitkin laittaa haulilastin menemään. Tätähän ei oikeastaan voi ns. kovassa tilanteessa tehdä esim. päällekkäispiippuisella, jossa on koristeena sellainen piipunvalitsimeksi kutsuttu nasta liipaisimessa.

Patruunoiden tulee olla pahvihylsyisiä ja huopavälitulpallisia. Tähän on käytännön syy, jonka todenperäisyydestä en ole aivan vakuuttunut. Tämä liittyy patruunapesän poraukseen, joka lienee tehty aikanaan huopatulppia ajatellen loivemmaksi kuin nykyään lähes 100% muovitulppien aikaan. Saueri ampuu tasaista ja tiukkaa kuviota sekä muovi- että pahvihylsyillä välitulpan materiaalista riippumatta.

Joka tapauksessa käytän pahvihylsyisiä ja huopatulpallisia patruunoita Sauerissani tyylisyistä. Ei Pancho Villakaan ollut muovihylsyjä saati tulppia. 

Jos metsästäisin yksinomaan tai ennen kaikkea enemmän kettua lumikelissä ( joka on tyylikästä, jos siihen liittyy olennaisena osana suomenajokoira) hankkisin Benellin M2 puoliautomaattihaulikon. Siihen lataisin itse patruunat UnA haulein, testaisin patruunoiden käynnin ja poistaisin siten tarpeettomat epävarmuustekijät yhtälöstä, johon ketunmetsästyksen ollessa kysymyksessä liittyvät osaltaan välineet. UnA on haulimateriaali, joka painaa enemmän kuin lyijy, maksaa enemmän kuin kulta ja lävistää enemmän kuin diagonaali. Näin toimiessa käytännöllisyys olisi viety niin pitkälle, että se itsessään olisi tyylikästä. Mutta niin kauan kun kettujahtini rajoittuu muutamaan päivään vuodessa, pärjään Sauerilla, 3,5 – 3,7 mm lyijyhaulein ladatuilla pahvihylsyisillä huopatulppapatruunoilla. Sivuliitoon alle 40 metriin kettua ammuttaessa, vikaa voi hakea perän takaa, jos ei repolainen kippaa.

Kaksi kettua motissa, ajo lähenee.. Kuinkahan käy, kun piipuissa vain Red & Blackia 3,75 mm haulein eikä UnA:a?

Kiväärit ovat työkaluja. Näin varmasti onkin – ja ruoka on vain polttoainetta. Oikeasti myös tyylikkäitä kivääreitä on olemassa. Tässä asiassa vain valitettavasti muuan käytännön seikka on puoltanut sitä, että omistamani kiväärit ovat vain työkaluja. Tämä käytännön seikka liittyy siihen, että kivääri paukahtaa niin maan perkeleesti – aivan kuin löisi lapiolla korville. Äänenvaimennin tekee aseesta ruman, mutta ampuminen vaimennetulla aseella on vaan niin miellyttävää, että en edes harkitse sen poistamista, aina kun sen käyttäminen on sallittua.

Taitava kuvaaja ja lyhyt valotusaika, kun on saanut pysäytettyä salamannopean latausliikkeen..

Ase ei ole järin tyylikäs, mutta on käytännöllinen. Sako on jokseenkin  yliarvostettu – se häviää keskieurooppalaisille veljilleen komeasti. Minulla on Sako A2 kaliiperissa .308 Win, koska se on käytännöllistä. .30 – 06 Sprg. olisi tyylikkäämpi ja historiallisempi kaliiperi, mutta se ei taas käytännössä tee mitään paremmin kuin .308 Win. Lisäksi, kumpaistakaan kaliiperia kantavaa asetta ei saa viedä maahan, jossa sotilaskaliiperit on kiellettyä. No, lienee aika epätodennäköinen skenaario.

Tyylikäs kivääri olisi esim. 1920-30 luvulla valmistettu Mannlicher – Schoenauer. Itävaltalaistyyppinen (Steyr) Lusikkakampinen lukko, sporter tai Bavaria- tukki ja Steyrin spool/rotary lipas, joka on paitsi syöttövarma, myös aivan älyttömän tyylikäs.

Now.. If a rifle magazine could be sexy.. 

Kokonaisuus edustaa melkoista teknistä erotiikkaa ja omaa silmääni miellyttävää estetiikkaa, jonka hehkuttamista en malttaisi lopettaa. Huomatkaa herkistinkoneisto - kahdella liipaisimella. 

Mutta. Sitä ei vaan voi hankkia, sillä käytännön syistä laittaisin siihen vaimentimen. Ja tuollaiseen kaunokaiseen vaimentimen laittaminen olisi, ei edes rikos – vaan se olisi syntiä.

Puukot ja veitset voivat olla tyylikkäitä tai käytännöllisiä. Hankin Tommi – puukon, jonka uskon olevan molempia. Ainakin se on itäsuomalainen taidonnäyte ajalla, jolloin käsityö ei ole kannattavaa. Minulla on ollut tyylikäs metsästysveitsi, jonka sain itävaltalaiselta sedältä, joka oli minun ”Hunting Godfatherini” back in the days.. Mutta minulla ei ole enää sitä, sillä ko. veitsi ei ollut käytännöllinen, vaan se putosi veitsitaskustaan ja hävisi jonnekin Pohjois-Savon pimeisiin metsiin.

Saksanhirvensarvesta ja ruostumattomasta teräksestä työstetty veitsi oli terävä, tyylikäs ja käyttötarkoitukseensa sopiva. Itävaltalainen tyyli kantaa veistä taskussa vaan ei minusta ole kovin hyvä..

Koirat ja koirametsästys on muuten semmoinen asia, jonka voi tehdä tyylillä tai tyylittömästi. Tästä aiheesta en tosin edes ala kirjoittamaan.

Tumbleri on tyylikäs lasi nauttia Bourbon on the rocks..

Kiurunkieliä lihahyytelössä: Osa 2

Hellurei. Pitkiä ovat unettomat, yksinäiset aamuyöt. Mikä onkaan mukavampaa kuin käyttää tilaisuus blogin päivittämiseen. Päivitystahtini on venynyt kuukausien mittaiseksi. Siihen on useita syitä, mutta tärkein ja huomattavin on se perinteinen..

Olen muuten saanut sellaisen käsityksen, että metsästysaiheisten blogikirjoitusten tulee tänä päivänä vähintään sivulauseissa käsitellä joko parisuhteen ongelmakenttiä tai sitten vaihtoehtoisesti parisuhteen puuttumista saavuttaakseen lukijakuntaa.

Havainnon seurauksena olen täysin vakuuttunut, että blogin kirjoittaminen on vain eräänlaista vonkaamista. Siksi ainoastaan yksin olevat kirjoittavat blogitekstejä samalla kuvitellen, että joku onneton arpinaama sen kautta voisi kirjoittajasta kiinnostua. Melkoista haihattelua. Jagdtraum elää kuitenkin ajan hermolla, eikä voinut olla tarttumatta tähän arkaluonteiseen, sinänsä tylsään ja loppuun kuluneeseen aiheeseen. Vain hirvijahti voisi olla vähemmän kiinnostavampi aihe. Ja jänisjahti. Ja..

Olen tietenkin sekaisin, mutta mielestäni tämä on hyvä…

Mikähän muuten on, kun olen viime aikoina alkanut kuuntelemaan loputtomilla ajomatkoillani radiota? Kurjuuden maksimoimiseksi kuuntelen suomipoppia, jolta tulee pääsääntöisesti huonoa musiikkia. Hyvä puoli suomipopissa on se, että huonoja kappaleita ei joudu kuuntelemaan kovin montaa. Kyseisen kanavan soittolista on nimittäin noin neljän biisin mittainen ja näitä kappaleita tuutataan aalloille päivin ja öin. Ja jotkut ihan oikeasti kuuntelevat.

Kelle täällä pitää maksaa, ettei kaikki olis niin paskaa? 

Ihminen on muuten aika kekseliäs olento. Tästä esimerkkeinä mainittakoon Garrote, ERW ja lähettävien riistakameroiden takuuaika, jonka kuluttua loppuun ko. härveli lakkaa välittömästi toimimasta. 

Täpläkaurista tarjottimelle

Kaikki tietävät, että kuusipeura maistuu hirvieläimistä parhaimmalle. Jagdtraum ei tiennyt, joten sitä piti ehdottomasti maistaa.

Kuusipeuran ulkofilettä 2:lle

Leikkaa liha ( n. 400 g ehkä..) pihveiksi ja paista voissa mediumiksi tai medium miinukseksi 

( medium - ) Pannu kuumaksi ja 2 minuuttia / puoli.

Mausta suolalla ja pippurilla.

Lautaselle uunijuuresten ja salaatin kera. Niiden valmistuksesta en tiedä mitään, sillä en osallistunut niiden tekemiseen lainkaan. Laseissa on viikon avatusta pullosta lirutetut jämät Rioja vk. 2012 (muistaakseni..) ei ollut vielä mennyt piloille.

Kuusipeura, ainakin sen ulkofile on hyvää. Vielä parempaa se voisi olla, jos ne eivät juoksisi niin kovaa, että paukku jää aina väkisin vähän taakse. 

Pihvin paistamisesta

Voin olla väärässä, mutta olen sitä mieltä, että onnistuneen pihvin paistamisessa tärkein tekijä on paistolämpötila. Pannun on nimittäin oltava kuuma kuin helvetin esikartano, jotta hyvään lopputulokseen päästään. Voita/muuta paistorasvaa ei tietenkään tällöin voi nakata pannulle lämmitysvaiheessa. Se syttyy palamaan ennen kuin pannu on tarpeeksi kuuma. Tämä käytännössä sulkee pois perinteisten teflonpannujen käytön pihvinpaistossa. Ne kuperoituvat tai koveroituvat karrelle, eivätkä sovellu pihvinpaistoon toisin kuin vielä perinteisempi valurautainen veljensä.

Paistakaa pihvit valurautapannulla.