Hyljeksitty

Se tunne, kun perjantai-iltapäivästä vääntää virta-avainta ja tietää, että seuraavan kuuden tunnin aikana ei tarvitse autosta poistua. Seurana ainoastaan Stieg Larssonin ryhmäpano-opasta muistuttava trilleri, ”Tyttö, joka leikki tulella.”

Koko matkaa ei 18 CD-levylle pakattua teosta jaksanut kuunnella ja minusta tuo ei mikään kummoinen tarina ole. Tosin minä en muutenkaan yleensä ole samaa mieltä valtavirtaihmisten kanssa – mistään asiasta.

Kauas on pitkä matka ja Uusikaupunki kaukana, ainakin Juvalta katsoen. Perillä sain kuitenkin hotellista ruokaa ja merifesteiltä juomaa, kunhan ensin osti 15  € arvoisen rannekkeen, jolla pääsi rantakapakkaan sisälle. Kaupunki on kyllä keksinyt hyvän rahareiän. Uusikaupunkilaiset ovat mukavia, joskin heidän puheensa kuulostaa vähän hassulta. Siitä saa kuitenkin suomalainen selvää, toisin kuin esimerkiksi raumalaisten kielestä.  

Esimerkkinä:  "Kat ko kat kara rapui"

Niinpä. Yhtä hyvin tuo voisi minusta tarkoittaa, että ”Paan sua kohta niin pahasti pataan, että tuntuu” tai ”Mennääks meille vai teille?” mutta kissahan se vaan juoksee portaita..

Merkillepantavaa on se, että rannikon ihmiset puhuvat luontevasti merenkäynnistä ja hylkeenmetsästyksestä. Samoin tavoin kuin kainuulainen puhuu kanalinnuista ja niiden metsästyksestä, vaikka eivät juuri lajia harrastaisi. Pienen otannan perusteella jokainen uusikaupuntilainen on käynyt hylkeenpyynnissä – ainakin kerran. On tämä hieno elämä, matkailu avartaa.

Pakollisten velvoitteiden ja yhdistystukitoimintojen jälkeen suuntasimme merelle viimein seuraavana päivänä. Maakravulle oli elämys jo ison veneen tankkaaminen, saati sitten guonottuneet merimetsosaaret ja muu saaristolainen eliömaailma, josta olen vain kuullut puhuttavan ja lukioikäisenä lukenut kaiken käsiini saamani kirjallisuuden. Itse pyyntiin en kuitenkaan koskaan uskonut pääseväni, sillä merille ei todellakaan ole mitään asiaa, ellei tiedä koko ajan mitä tekee tai aikoo tehdä. Sitä paitsi pienenä poikana pelkäsin jo kylpyammetta saati sitten Tuusulanjärven uimarantojen loputtoman syvää mutapohjaa.

Saaristolaisille merenkäynti on verissä, joten parin ammattilaisen mukana matkaan uskalsi lähteä – vaikka hieman pelottikin. Uskoin kuitenkin saavani ns. avaimet käteen paketin, jonka myös sain, ja kädestä pitäen meikäläisestä leivottiin perämiehen perämies.

Keli oli optimaalinen hylkeen metsästykselle. Aivan tyyntä ja lämpöä 20 astetta. Hylkeitäkin löytyi  ja jos allekirjoittanut osaisi ampua, niin koko homma olisi saattanut vaikuttaa melko helpolta. 

Halli vai nalli kalliolla?

Seuraavassa ote metsästyspäiväkirjasta -  tyylitelty ja dramatisoitu:

Nenään tunki voimakkaasti merimetson tai muiden lintujen ulosteiden haju. Kallio oli niillä kyllästetty. Kallion päältä oli suhteellisen helppo ottaa tukea ja luodon reunalta avautuva näky oli kuin oppikirjasta. Harmaahylkeitä oli kylkipäin useita. Ne näyttivät juuri siltä kuin voisi kuvitella. Siinä rasvapötköt lojuivat vesirajan lähellä aivan paikallaan alle kahdenkymmenen metrin päässä. Meoptan ristikko reunimmaisen hallin ohimoon ja rauhallinen puristus. PSIUH! Jotain tapahtui ennen kuin luoti tavoitti hallin. Jotain mystistä. Kuula ei nimittäin tavoittanut sitä, vaan hylje pompotteli veteen ja katosi sinne. Ammuin ohi. Sitähän sattuu tietysti, mutta silti tuntui erikoiselta. Piipun edessä olevalta kiveltä ei jälkeenpäin löytynyt jälkeä, mutta saattaa olla, että luodin suunta siitä kuitenkin kääntyi, sillä raitista ilmaa piipun ja kallion välissä ei ehkä ollut tarpeeksi.

Vedessä oli edelleen useita kuutteja, joiden päät huojuivat pinnalla kuin ongenkohot. Nopea tähtäys ja toinen laukaus. Vesi roiskahti kuutin pään edessä ja se hävisi näkyvistä, samoin katosivat muutkin päät. Alkoi tuntua jo vähän siltä, että pitäisikö lähteä kotiin.

Perämies näytti sitten mallia ja kopautti tyylikkäällä laukauksella paikalla norkoilevan kuutin. Jäimme vielä odottamaan ja ennen pitkää vielä yksi pää nousi vedestä sadan metrin päässä ja muutaman minuutin kuluttua se oli lipunut jo kohtalaiselle ampumahollille. Matkaa ehkä noin 60 metriä, kun sain vielä yhden tilaisuuden. Hylje oli lipunut sivuttain ja 7 x suurentavalla kiikarilla sen pää näkyi selväpiirteisenä ristikossa. Armoton keskittyminen.

Onneksi kolmas kerta tuotti tulosta ja .223 rem puolivaippa tavoitti naarashylkeen kuupan. Vaikutus on sama kuin olen lukenut vanhoista aihetta käsittelevistä kirjoista. Näkymä oli suoraan kuin Zapruderin filmistä (ruudut 313 - )

Pääosuma tiputtaa hylkeen paikalleen ja veteen ammuttaessa on pidettävä silmällä ampumapaikkaa, sillä sitä on todella vaikea lähteä summanmutikassa merestä etsimään, erityisesti jos on tuulenvirettä. Muutoin ampumapaikalle jää osumasta kauas näkyvä verivana ja sen johdattamana sammakkomies kyllä yleensä löytää ammutun hylkeen. Aika peruskauraa – vähän kuin pyytä pillittäisi.

Varsinainen työ alkaa vasta tämän jälkeen, niin kuin useimmiten suurriistan metsästyksessä. Hylje pitää nylkeä, paloitella ja nahkasta on poistettava traani. Homma sujuu ammattimieheltä käden ja käsien käänteessä ja näiden oppien mukaan maakrapukin suoriutui tehtävästä kohtalaisesti. Voi nostaa kädet pystyyn voitonmerkiksi ja vaikka tatuoida hylkeenpyytäjän tunnuslauseen otsaan.

I ♣ baby seals

Työmäärä on kuitenkin sellainen, että se jo pistää miettimään, kuinka monta hyljettä itse kukin reissullaan haluaa ampua. Yksi on ihan sopiva määrä. Mitään asiaa pyyntiin ei myöskään kaltaisillani maaravuilla ole omin avuin - merenkäynnin on oltava hallussa ja karttamerkit vai mitkä merikortit ne olikaan. 

Saariston erikoisuuksia - tarkoituksenmukaisuus

Hylkeestä voidaan hyödyntää paitsi liha ja nahka, myös erinomainen traani, josta voisi valmistaa vaikka mitä. Maalia, joka ei vaihda väriä tai haalistu vuosien aikana ja lisäksi pitää puutaloa muutoin vaivaavat tuholaiset esim. hevosmuurahaiset loitolla. Tämä kaikki hyödyntäminen on tietenkin kiellettyä, koska kuutit ovat söpöjä.

Söpöys on päätetty EU – tasolla, joten norjalaiset saavat hyödyntää hylkeitä kaupallisesti. Kyllä ne ovat epeleitä, eivätkä käytä edes dopingia. Onkohan traani sopivaa raaka-ainetta huulirasvaan?

Hylkeen ampuminen ei ole työlästä. Sen käsittelykään ei ole kovin rankkaa. Toimintaan olennaisena osana kuuluva saunominen sen sijaan on. Onneksi saarelle, jossa yövyimme ei kutsuhuudoista huolimatta rantautunut yhtään dekadentteja naisia. Suoritimme asianmukaisia ja luontoa kunnioittavia sekä metsän- ja merenneitoja lepytteleviä rituaaleja koko yön.

Aamupala syötiin seuraavana päivänä kahdelta iltapäivällä.

Saaristossa on veikeää vierailla. Kallioiden välissä kasvaa mm. ruohosipulia. Aivan kaikkialla. Ja saariston ihmiset syövät kalaa. Aika tarkoituksenmukaista, eikö vain?

Kyllä luonto on tarkoituksenmukainen. Saaristossa on hylkeitä, kaloja ja ruohosipulia. Edes minun kaltaiseni nihilisti ei voi olla ihmettelemättä sitä. Luontoa pitää kunnioittaa. Sitä pitää kuitenkin osata hyödyntää ja nähdä kokonaisuus. Nykyihminen ei tätä vaan taida osata tehdä. Valitettavasti. Hylkeet ovat söpöjä, käytetään mieluummin synteettisiä materiaaleja kuin nuijitaan kuutteja. Maailma tuhoutuu, mutta se ei johdu hylkeenpyynnistä, vaan ihmisten tekopyhästä typeryydestä.

Hyh Hyljettä

Harmaahyljettä ruoaksi laittaessa oli pakko todeta, että ei ollut harmainta aavistustakaan, kuinka se pitäisi laittaa. Internetistäkään ei meinannut löytyä ohjetta ja aikaisemmin tiedustellessani ylioptimistisena sitä, kuinka se kuuluisi valmistaa, sain vastaukseksi: "Paista paista" Siis.. Pannulla ? vai uunissa? "Joojoo..paistapaista." Selvä. Tämän ohjeen mukaan sitten edettiin. Jonkinlainen hyljepata siis oli tehtävä.

Kovasti olin kuullut myös kauhutarinoita hylkeen mausta  - ja kyllä tumma liha pisti hieman epäilyttämään. Huhupuheiden mukaan eväs maistuu sekä vereltä että maksalta ja myös pikantti kalanmaku lihassa kuuleman mukaan piilee. Huhupuheisiin riistalihan osalta olen oppinut jo aikoja sitten suhtautumaan olankohautuksella. Silti hieman arvelutti. Lihaksissa oli jonkin verran verta, vaikka räpylävaltimot oli katkaistu oikeaoppisesti saalista käsiteltäessä. 

Annoin hylkeen ulkofileen kappaleen liota paloina suolavedessa vuorokauden. Vesi värjäytyi vihaisen punaiseksi.

Palat huuhdeltiin ja sitten saattoikin alkaa varsinaisen ruoanlaiton. Alla tarveaineet hyljekastikkeeseen. Champinjooneja ja sipulia paloina. Nesteeksi kuohukermaa.

 Kyytipojaksi perunamuussia eli mokkoa sekä puolukkahilloa. Melko perinteinen kaava, mutta uskokaa huviksenne, että ilmassa oli melkoinen mad cook - tunnelma. 

Ulkofileen kappaleita pyöritellään kuumassa valurautapannussa  voissa ja maustetaan mustapippurilla. Sama vanha tarina. Ruskistetut palat nostellaan pataan, johon laitetaan reilusti kermaa. Jossain vaiheessa myös pilkotut sipulit ja herkkusienet freesataan tms. pannulla ja mukaan pataan porisemaan. 

Puolikypsää hyljettä piti kokeeksi maistaa suoraan pannulta. And the tasting notes S'il vous plaits

 Aivan järkyttävän makuista. Tuli mieleen.. Montakin tilannetta eletystä elämästä, mutta vertaisin makua lähinnä ruosteiseen rautanaulaan. Opiksi otettiin heti, kypsempää on oltava.

Valmiit annokset lautasilla. Ei mitään ihmesoppaa tai kovin esteettistä kattausta, mutta toimiva kokonaisuus. Hauduttuaan noin tunnin, muuttuu hylje syötäväksi. Maussa ei kalaa ole - ei hyvällä mielikuvituksellakaan, mutta kevyt maksan vivahde siitä mieleen tulee. Kuitenkin aivan hyvää syötävää - erittäin tummaa lihaa ja mielenkiintoinen syyrakenne. Syödään vastakin.

PÄIVITYS: Seuraavana päivänä hyljepata on lämmitettynä vielä mureampaa kuin aikaisemmin. Maksanmaku on hävinnyt kokonaan. Yhteensä hylje on hautunut matalalla lämmöllä liedellä varmasti tässä vaiheessa yli kaksi tuntia. Mielestäni lopputulos on paras tähänastisista. 

 Yksin toisen päivän satsi syötynä oli liikaa, mutta minkäs taas teit. Röyh. Hylje on hyvää.

Ensi kerralla hylkeestä teen keittoa Mad cookin ohjeen mukaisesti:

...tai vaihtoehtoisesti samaan tapaan kuin nyt, mutta vuolen jäisestä hylkeen fileestä lastuja, jolloin kypsytysaikaa saanee hieman lyhennettyä. 

VOI PERKELE! Ryöppäys jäi tällä kertaa tekemättä.. samoin KUORINTA! 

Pikkurilli pystyyn ja viinaa mukiin

Viimeisessä osiossa ei ole tosimiehille mitään. Tosimies nimittäin juo kaljaa, juunou, ja paljon. Jagdtraum ei ole tosimies. Ehkä ei edes mies - no on hän mies. Jälkiruoaksi tehdään kuitenkin jotakin erilaista. 

Nyt tehdään tyttömäisten drinkkien kuningatar - Margarita. Tai ehkä strawberry ja banana daiquiri voi olla vielä tyttömäisempi - ja semmoistahan ei tosimies todellakaan juo. Paitsi kenties Fredo Corleone - ja kaikkihan muistavat kuinka Fredolle kävi.

Hail Mary, full of grace,

the Lord is with thee;

blessed art thou amongst women,

and blessed is the fruit of thy womb, Jesus.

Holy Mary, Mother of God,

pray for us sinners,

now and at the hour of our death. Amen.

Pois se kaikki siis meistä! Teemme Margaritan. 

Ainekset:

4 cl Tequilaa

2 cl triple secciä ( esim. Cointreu)

1,5 cl tuorepuristettua limemehua

Puristele limeistä mehut astiaan. Vetele lasin reunaa limettiviipaleella siten, että lasinreunukseen tarttuu suolaa. Tämä on vaikein vaihe. Sekoita kaikki aineet jäillä täytettyyn shakeriin. Itsehän käytin shakerina eli ravisteluhimmelinä termoskannua. En usko, että margarita maistuu paremmalta, jos se on ravisteltu design -shakerissa, josta saat pulittaa nettikaupassa satasen. Mutta makunsa Mustillakin sano musti kun.. 

Ravista niin paljon kuin lähtee ja kaada juoma lasiin. 

Ei löytynyt margarita - lasia kaapista ( Vielä on toivoa siis miehenä pysymisestä), mutta margaritalta se juoma maistui kuvan mukistakin. Tai mistäs minä tietäisin miltä sen kuuluu maistua. 

Muutamia huomiota: - Jäät voisi pistää ravistimeen pienempinä paloina ja niitä voisi olla enemmän. Drinksusta tulee silloin kylmempää. 

Sitten oppitunti: -  Tärkeintä drinkkien tekemisessä, oluen juomisessa tai ruoan valmistamisessa ei suinkaan ole välineet - vaan raaka-aineet. 

Siksipä kannattaakin satsata raaka-aineiden laatuun. Margaritan saa takuuvarmasti maistumaan vehkeeltä käyttämällä halvinta mahdollista tequilaa. Esim. sitä missä on hassu-muovi-hattu-korkki. 

Sama päteen liharuokiin. Ennemmin oikeaoppisesti käsiteltyä hyljettä kuin kaupan sikanautaa. 

Ruoka & Juoma ovat pyhimpiä asioita maailmassa. Amen.