Tähdenlentoja

Olen pitkällisen harkinnan jälkeen päätynyt johtopäätökseen, jonka mukaan Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä. Ankeita ja ankeuttajia. Itse olen ankeuttaja.

Sanotaan, että työ haittaa hyviä harrastuksia, mutta jos on yhdistänyt harrastuksen ja työn ja ne haittaavat toisiaan, niin mistä pahuksesta on silloin kysymys? Tilanne on vähintäänkin sietämätön.

No shooting stars on my sky.

Kuu kaa...Siis, Etelä-Savon yllä

Näillä eväin, tervetuloa ruudun ääreen arvon pyynnistä unelmoivat henkilöt! Olemme samassa veneessä. Kaikesta huolimatta ollaan tämän syksyn osalta jo voiton puolella. Kohta pääsemme talvilevolle, kunhan hirvijahti saadaan päätökseen. Harmi, kun se ei vielä ole edes alkanut.

Hirvenpyynti on puhuttanut monesta näkökulmasta ja siitä puhuminen onkin tympeintä mitä voi tehdä – etenkin kun mikään ei olennaisesti ole muuttunut tai tulekaan muuttumaan edellisiin syksyihin verrattuna. Sain kuitenkin käsiini lausunnon aiheen tiimoilta, jonka jakaisin kanssanne kysymättä sen kummemmin lupaa keltään... Jos se olisi painokelpoinen. Mutta kun ei se ole, niin en uskalla.

Joka tapauksessa, itse olen enemmän kiinnostunut uusista asioista, joten riistapainotteiselle ruokavaliolleni olen kaivannut viime aikoina vaihtelua. Näimme taannoin hiekkatien varrella yliajetun oravan. Otus oli vielä Rigor mortisin vaivaama ja tuoksui niin miellyttävälle kuin kuollut orava voi tuoksua. Mietimme kuinka tulisi toimia ja lopulta päädyimme ratkaisuun, että emme syö roadkill oravaa – ainakaan tällä kertaa. Harmi ettei tullut otettua kuvaa, no kaikki olette nähneet auton alle jääneitä eläimiä. Ne ovat söpöjä.

Metsästysseuran talkoot ja työliitännäiset palvelu-, ohjaus- ja neuvontatilaisuudet ovat vieneet lähes kaiken ajan viime aikoina, mutta pyynnissäkin on käyty. Lähinnä pintapyynnissä. Seurani talkoissa minua neuvottiin ottamaan supikoira juoksemalla kiinni. Se on nimittäin neuvojen mukaan mahdollista. Eli aina kun havaitaan iltahämärässä supikoira eli ns. näkösupi, kannattaa pinkaista juoksuun, sillä sen kiinnisaaminen on helppoa ja jokamiehenoikeus tai jopa kansalaisvelvollisuus. Minun mielestäni se on mahdotonta – sen verran vinhaa vauhtia tämä haisunäätä pinkoo, että esimerkiksi pellonreunan horsmikon kiviraunioissa ”lyllertävä” pentusupi jää kyllä itseltäni kiinni ottamatta.

Minua pitäisi ainakin neuvoa tässä asiassa lisää. Maailmassa riittää neuvojia. On Kela-neuvojia, kalaneuvojia, avioliittoneuvojia, metsäneuvojia ja ennen vanhaan – parempina aikoina, maailmassa oli myös riistanhoidonneuvojia.

Jokainen metsästäjä on omalla tontillaan riistanhoidonneuvoja ja perustaa näkemyksensä usein kuulopuheisiin ja omiin kokemuksiinsa. Jos kokemuksia on vähän, ovat näkemykset vahvempia kuin jos kokemuksia olisi enemmän. Tavallaan nurinkurista.

"Ei täältä mitään tuu.." 

Monet käyvät syksyisin tervaksentuoksuisessa erämaassa metsästämässä metsäkanalintuja suomenpystykorvalla. Tuli käytyä tuossa eräänä päivänä pintapyynnissä biokaasulaitoksen lähettyvillä ja voin kertoa, että ainakaan tervaksentuoksuinen se ei ollut. Ojarummuista supikoiraa etsiessä ei myöskään erämaa tullut miljööstä mieleen.

Onneksi muuan supikoiraa päästiin jäljittämään muutaman sadan metrin päässä olevan yrttitarhan nurkille. Siellä tuoksuivat yrtit: basilisko, timjami ja mitä se salaatti on, jota pitsan päälle kuuluu laittaa? Niin juuri, kurola.

Eräksi päätyi tuona iltana kolme supikoiraa. Pienpetojen pyynti on parasta riistanhoitotyötä. Erityisesti silloin, kun se kohdistuu tulokaspetoihin, jotka ovat yksiä perkeleitä ja syövät linnunpoikasia. Tätä hommaa tehdään siksi, että toiset voivat pyytää metsäkanalintuja tervaksentuoksuisissa erämaissa.

Arkistokuvaa.

Eräänä iltana taivaalla näkyi poikkeuksellisen paljon tähdenlentoja. Tähtitaivas on kaunis ja sitä kannattaa katsella. Kamerakännykällä siitä ei oikein tahdo saada oikeanlaista kuvaa:

Tähdenlento kestää vain hetken, mutta jos sen nähdessään toivoo, niin toive toteutuu. Tämä on kiistaton tosiasia. Muutama ehto tälle tosin on. Toivomusta ei saa lausua ääneen eikä kukaan mahdollisesta seurueesta saa toivoa samalla kertaa tai arvata omaa toivomustasi oikein. Jaa mitäkö tuli toivottua? Voin sen kertoa, sillä kaikkihan sen arvasivat heti. Toivoin, että pienpetojen pyynnillä voitaisiin vaikuttaa kanalintukantoihin.

En ehtinyt toivoa toista kertaa, enkä nähnyt enää lisää tähdenlentoja. Johtunee osittain siitä, että tuijotin pääosin Garminin näyttöä. Osa tähdenlennoista saattoi sitä paitsi olla suutareita eli esimerkiksi ilmakehän yläkerroksissa poroksi palavia sateen – liittimiä eli tekokuita. Tekokuut ovat tarpeellisia, sillä ilman niitä ei koirametsästyksestä tule enää yhtään mitään.

Syyskuussa voi olla hyvä pyytää supikoiria omenatarhoista. Nämä veijarit nimittäin pitävät omenista.

Superkoira vaanii omenoita

Nyt selvisi kuitenkin se, miksi illan varmimmasta supipaikasta eli muuan omenatarhasta jäi eräksi vain kaksi supikoiraa tavallisen kolmen sijaan. Siinä korjattiin talteen sänkipellolle unohdettu siideritölkki ja huomattiin, että tölkissä on hampaanjälkiä.

Tästä voi vetää välittömän johtopäätöksen, että sivistynyt supi vetelee ennemmin päärynäsidukkaa kuin omenia. Ilmeisesti tölkki olikin jätetty pellolle haaskaksi. Korjattiin se lupaa kysymättä pois. Aika mielenkiintoista sikäli, että olen luullut, etteivät käymisteitse valmistetut siiderit kelpaisi supikoirallekaan. Ehkä niitä varten sitä tehdään.

Seuraavaksi kuva – arvoitus:

Siinä on jäinen kappale Metsän Kuningasta. Ei ole ns. Omaa riistaa, sillä en karhunmetsästyksestä ymmärrä yhtikäs mitään – enkä siten myöskään karhumetsällä käy. Monia karhunmetsästys kiinnostaa, tietenkin siitä syystä, että karhu on hyvää. Muutakaan selitystä en suunnattoman suurelle kiinnostukselle keksi.

Siksi olinkin innoissani saadessani näin ison kyökäleen tätä ehtaa lihaa. Se on kaiken lisäksi säilötty oikeaoppisesti. Ruhosta jollakin sopivalla välineellä, ilmeisesti vannesahalla, irrotettu kimpale on nakattu muovipussiin ja tempaistu pakkaseen. Kerralla ei tätä viitsinyt valmistaa, joten murikasta täytyi irrottaa koepala maistiaisia varten.

Rosellin retkikirves pääsi kirjaimellisesti ensitöikseen karhun leikkuuseen. Yllättävän hyvin homma onnistui ja piiluteräisellä koriste-esineellä sai meistattua kontion kappaleesta siivuja, vaikka se oli lähes syväjäässä.

Karhusta tein käristystä.

Ruokajuomaksi ei löytynyt tähän hätään viintä eikä kattaukseenkaan viitsynyt näin arkena kummemmin panostaa yms. katkeraa tilitystä, mutta.. 

Karhu on ihan hyvän makuista. Tummaa, vahvan oloista lihaahan se on, mutta minusta maku ei mitenkään erityisen voimakas. Ei ollenkaan pahaa. 

Ohtokäristys:

Jäisestä karhusta leikataan siivut, esim. 200 g / ruokailija. Vuole siis mahd. ohuita lastuja, mutta eipä se haittaa, jos joku miehekkäämpi siivu sekaan sattuu. 

Kärvennetään kuumassa valurautapannussa VOISSA. Tämän jälkeen lastut haudutetaan kannen alla. Valurautapata olisi paras, mutta käytin teflon tms. pinnoitettua versiota. Olutta nesteeksi, mausteeksi pippuria, suolaa ja pari pientä nokaretta koskenlaskijaa. 

Kylkeen perunamuussi, puolukkahillo ja juomaksi olut (karhua ei ollut..) taustamusiikiksi  Ennio Morriconen The Surrender (La Resa) ensipuraisun ajaksi.